Viikinsaaren ympäriuinti 2018
Noniin tulokset ovat saapuneet, joten kirjoittelenpa pienen koonnin Viikinsaaren ympäriuinnista kokemuksena. Tapahtuma on ensinnäkin Suomen vanhin avovesiuintitapahtuma ja tänä vuonna se järjestettiin 81. kerran. Uitava matka koko saaren ympäri on 2100m. Tapahtumassa on mahdollista uida myös lyhyempi 800m matka. Itselleni viime sunnuntain kerta oli ensimmäinen, mutta tuskinpa jää viimeiseksi. Viikinsaari sijaitsee Pyhäjärvellä Tampereella ja saarelle pääsee vain vesiteitse. Laukontorilta saarelle sai siis nauttia 20 minuutin laivamatkasta maisemia katsellen.
Seurasimme viittoja pitkin saunarantaan, josta lähdön oli määrä tapahtua. Lähtöpaikalle saavuttuamme ryntäsimme ensimmäisenä tunnustelemaan veden lämpötilaa. Rantavedessä seisoskelin paljain varpain tunnustellen. Vesi oli selvästi viileämpää, kuin mihin jo kuluneen kesän aikana olen uidessa tottunut. Siinä kahlaillessamme, juttusillemme saapui muutama muu kisailija ja yksi tapahtuman järjestäjistä. Vaihdoimme ajatuksia olosuhteista ja saimme kuulla veden lämpötilan olevan noin 23 asteista.
Olimme ystäväni kanssa ilmoittautuneet märkäpukusarjaan ja ilman ollessa helteinen ja veden ollessa melko korkeissa lukemissa, alkoi pohdituttamaan mahtoiko märkäpuvussa läkähtyä matkalle. Märkäpuvun käyttökielto astuu voimaan, kun veden lämpötila ylittää 23 astetta. Tässä tapahtumassa märkäpuvun käyttö kuitenkin on sallittua huolimatta siitä, mitä lukemaa lämpömittari näyttää. Järjestävä taho suositteli osallistumista ilman. Siitä sitten alkoi armoton mietintä lähteäkkö puvulla vai ilman. Veden lämpötila oli ok tai niissä rajoissa, ettei kylmästä jähmettyvä käteni alkaisi pidemmän päälle oireilla. Aallokko epäilemättä laskisi paikoin vedenlämpötilan mitattua alhaisemmaksi. Mietin uskallanko ottaa sitä riskiä, että vasen ranteeni jämähtäisi kesken uinnin tai jalat alkaisivat krampata viileässä vedessä. Lisäksi märkäpuvun kelluvuudesta olisi aallokossa apua, ainakin henkistä sellaista. Lähtöön oli vielä tunti aikaa, joten jäimme vielä pohtimaan asiaa.
Lähtöä odotellessa keli tuntui lämpenevän entisestään ja tuulikin näytti ajoittain laantumisen merkkejä. Kiersimme katsomaan saaren tuulisempaa puolta ja saimme todeta, että aallokkoa oli edelleen. Odotellessa vatsaan hiipi jännityksen lisäksi myös nälkä, vaikka luulin syöneeni reilun aamupalan puuroineen päivineen. Mukaani olin ottanut vain banaanin, joten suuntasimme kioskille, josta päädyin ostamaan nopeasti verensokeria nostavan pullan banaanin kaveriksi. Kuumuuden ja jännityksen vuoksi tuntui olevan jatkuva jano. Lähtöä edeltävän tunnin aikana kittasin kevyesti reilun litran vettä.
Välipalan jälkeen tallustimme takaisin saunarantaan, ilman valmista päätöstä märkäpuvusta. Ilman märkäpukua olen uinut vain lyhyitä matkoja ja yli 2 km matka isossa aallokossa arvelutti. Päätin kysyä järjestäjiltä, onko moni vaihtanut pois märkäpukusarjasta, josko se antaisi meille suuntaa päätökseen. Järjestäjien kanssa vielä juteltuamme päädyimme luopumaan aikeista uida märkäpuvulla. Niin vaikea päätös saatiin viimein tehtyä ja olo rentoutui välittömästi tämän jälkeen. Ehkä alitajuntaisesti olin jo asian päättänyt ja päätös oli oikea. Uimme siis pelkkä uikkari ja uimataito tukenamme.
Tapahtuma-aamu alkoi totututtua, superlämmintä ja aurinkoista heinäkuista päivää pilvisemmällä ja tuulisemmalla säällä. Tampereelle säätiedoitus lupasi jopa ukkoskuuroja. Pakkasin tavarat vedenpitävään kassiin ja otinpa mukaan jopa takin, jota ei koko kesänä ole tarvinnut kaapista esille kaivaa. Takki oli rajujen ukkoskuurojen varalta, jotka voivat kokemukseni mukaan olla todella rajuja Tampereella. Kassiin pakkasin takin lisäksi, tietty märkäpuvun, uikkarit, uimalasit ja ne korvatulpat sekä luonnollisesti peseytymistarvikkeet. Mukaani tapahtumaan lähti myöskin avovesiuinnin makuun päässyt ystäväni, joka noukki minut sovitusti autonsa kyytiin. Suuntasimme yhdessä Hämeenlinnasta kohti Tamperetta rupatellen niitä näitä ja pohtien tulevaa tapahtumaa. Kummallekin kokemus Viikinsaaresta oli ensimmäinen.
 |
| Paikan päällä. |
Tampereelle päästyämme suuntasimme Laukontorille, josta noudimme kisapussukkamme ja laivarannekkeen. Laivamatkat sisältyivät osallistumismaksuun. Laivaa odotellessa pilvet heittivät muutaman vesipisaran, mutta ukkoskuuroja ei onneksemme kuulunut eikä näkynyt. Kunnon sateelta vältyttiin ja pian aurinko alkoikin porottaa kuumasti taivaalta. Saaressa keli oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Tuuli nostatti aallokkoa laivalaiturin tuntumassa ja tämä oli ensimmäinen asia, jonka laitoin merkille saareen tultaessa. Kun kuulin laivahenkilöstön kommentoivan isoa allokkoa, alkoi se vasta todenteolla arveluttamaan. En ole koskaan uinut vastaavassa aallokossa ja omaan silmään laituria vasten vellova vesi näytti hiukan uhkaavalta.
 |
| Tuulinen sää nostatti vaahtopäisiä aaltoja laitureiden tuntumassa. |
Seurasimme viittoja pitkin saunarantaan, josta lähdön oli määrä tapahtua. Lähtöpaikalle saavuttuamme ryntäsimme ensimmäisenä tunnustelemaan veden lämpötilaa. Rantavedessä seisoskelin paljain varpain tunnustellen. Vesi oli selvästi viileämpää, kuin mihin jo kuluneen kesän aikana olen uidessa tottunut. Siinä kahlaillessamme, juttusillemme saapui muutama muu kisailija ja yksi tapahtuman järjestäjistä. Vaihdoimme ajatuksia olosuhteista ja saimme kuulla veden lämpötilan olevan noin 23 asteista.
Olimme ystäväni kanssa ilmoittautuneet märkäpukusarjaan ja ilman ollessa helteinen ja veden ollessa melko korkeissa lukemissa, alkoi pohdituttamaan mahtoiko märkäpuvussa läkähtyä matkalle. Märkäpuvun käyttökielto astuu voimaan, kun veden lämpötila ylittää 23 astetta. Tässä tapahtumassa märkäpuvun käyttö kuitenkin on sallittua huolimatta siitä, mitä lukemaa lämpömittari näyttää. Järjestävä taho suositteli osallistumista ilman. Siitä sitten alkoi armoton mietintä lähteäkkö puvulla vai ilman. Veden lämpötila oli ok tai niissä rajoissa, ettei kylmästä jähmettyvä käteni alkaisi pidemmän päälle oireilla. Aallokko epäilemättä laskisi paikoin vedenlämpötilan mitattua alhaisemmaksi. Mietin uskallanko ottaa sitä riskiä, että vasen ranteeni jämähtäisi kesken uinnin tai jalat alkaisivat krampata viileässä vedessä. Lisäksi märkäpuvun kelluvuudesta olisi aallokossa apua, ainakin henkistä sellaista. Lähtöön oli vielä tunti aikaa, joten jäimme vielä pohtimaan asiaa.
 |
| Nälkä pääsi yllättämään tuhdista aamupalasta huolimatta. Lisää hiilaria koneeseen ja kivennäisvettä perään. |
Välipalan jälkeen tallustimme takaisin saunarantaan, ilman valmista päätöstä märkäpuvusta. Ilman märkäpukua olen uinut vain lyhyitä matkoja ja yli 2 km matka isossa aallokossa arvelutti. Päätin kysyä järjestäjiltä, onko moni vaihtanut pois märkäpukusarjasta, josko se antaisi meille suuntaa päätökseen. Järjestäjien kanssa vielä juteltuamme päädyimme luopumaan aikeista uida märkäpuvulla. Niin vaikea päätös saatiin viimein tehtyä ja olo rentoutui välittömästi tämän jälkeen. Ehkä alitajuntaisesti olin jo asian päättänyt ja päätös oli oikea. Uimme siis pelkkä uikkari ja uimataito tukenamme.
 |
| Valmiina koitokseen. Ilman märkäpukua mennään, syteen tai saveen! |
Viereltäni uimaan lähti suomalaisen avovesiuinnin pioneeri Tuomas Kaario, joka on uinut mm. Englannin kanaalin, Suomenlahden sekä Gibraltarinsalmen yli. Kaariolle edessä oleva matka oli varmasti lasten leikkiä aaltoineen. Saari uitiin myötäpäivään ja alkupätkän saimme uida myötätuulessa ja matalassa aallokossa. Sovimme ennen lähtöä ystäväni kanssa, että uimme omat uinnit ja niinpä lähdin melko reippaasti liikkeelle. Kärki karkasi nopeasti ja pahaa ruuhkaa ei juurikaan pääsyt syntymään. Pyrin kuitenkin pysymään edellä uivan peesissä, sen verran kaukana, että oma uinti oli mahdollista molemmille. Edellä olevan varpaat ja liikkeen aiheuttamat kuplat ja pyörteet mahdollistivat uimisen ilman jatkuvaa suunnistamista. Senkuin vain seurasi perässä.
Koko matkan uin taktisesti lähellä rantaa ajattellen, että uitava matka on näin lyhyempi. Suunnistaminen sujui hengittäessä sivulta, jolloin ehti vilkaista etäisyyttä rannasta. Ajoittain katsoin eteeni, nähdäkseni missä muut menivät ja uiko peesaamani uimari oikeaan suuntaan. Saaren tuuliselle puolelle tullessa aallokko alkoi nousta ja hankaloitti uintia selvästi. Aallokossa nousi monenmoisia mietteitä. Ajatukset olivat välillä jäljessä uivassa kaverissani, välillä vierelläni aaltoja vastaan taistelevassa kanssauimarissa. Pohdin mitä heidän mielessään mahtoi parhaillaan liikkua. Suurimmaksi osaksi keskityin kuitenkin pysymään aaltojen rytmissä. Koko matkan uin kroolia ja hapen otin aina oikealta, jolloin oli pienempi riski kiskaista vettä henkeen. Hengittämään kurkotin aina, kun tunsin nousevani aallonharjalle.
Välillä aallokko kuljetti minut niin lähelle rantaa, että vesikasviryppäät osuivat käsiini ja jalkoihini. Kasvit ovat järviuinnin inhokkejani ja niihin sotkeutuminen on aina yhtä ällöttävää. Aallokossa yritin navikoida hiukan syvemmälle, jotta pääsisin mokomista ällötyksistä eroon. Loppu puolella oli kaksi laituria ohitettavana ja ensimmäinen niistä oli määrä kiertää. Laiturin kiertäminen oli todella mielenkiintoista, sillä vesi velloi aivan mahdottomasti ja tahtoi väkisin työntää laituria vasten. Ensimmäisen laiturin jälkeen uinti jatkui jonkinlaisessa ristiaallokossa ja eteenpäin suuntaaminen hankaloitui entisestään. Toinen laituri ohitettiin sen alta uiden. Laiturin alla vesi oli ihanan lämmintä ja se tuntui hyvältä jo kylmettyneissä jaloissa. Sitten olinkin edessä enää loppusuora.
En tiedä tarkalleen mitä tapahtui, mutta uin viime metreillä kirjaimellisesti karille ja huomasin olevani polvillani kivikossa. Nousin hämilläni vedestä ja hetken ympärille katsottuani tajusin ajautuneeni viimeiseltä poijulta harhaan. Viimeinen poiju näkyi huonosti, enkä onnistunut sitä tarpeeksi ajoissa havaitsemaan. Karikosta kompuroin itseni takaisin syvemmälle ja yritin kiireesti korjata suunnan. Oikeaa polvea jomotti ja vasemmassa sääressä kirveli. Loppukiri jäi tekemättä, sen verran karikkoreissulla hämmennyin. Maaliin tulin ajalla 40:43 ja lunastin tuolla ajalla sarjani 5. sijan, jossa oli 31 osallistujaa.
Maaliin päästyäni huomasin jalkojeni saaneen pieniä vuotavia pintanaarmuja. Eräs järjestäjistä auttoi minut laiturille, jossa sain huomata, etten ollut ainut reitiltä karikkoon eksynyt uimari. Jälkeeni kivikkoon ui arviolta kymmenkunta muuta uimaria. Järjestäjät yrittivät huutaa ja huitoa, että uimarit eivät uisi matalikkoon. Jostain syytä näin pääsi usealle kuitenkin käymään, viimeinen poiju ei syystä tai toisesta näkynyt hyvin.
Uinnin jälkeen oli taas kiljuva nälkä ja ennen laivan lähtöä söimme saaren ravintolassa maittavan keittolounaan ja kertasimme uinnin tapahtumia. Omassa mielessä päällimmäisenä oli harmi kivikkoon ajautumisesta. Kivikossa olin lyönyt kaikkein pahiten vasemman polveni, joka kipeytyi pikkuhiljaa niin, että polven koukistaminen sattui. Onneksi en sentään päätäni kolhinut kiviin, pahemminkin olisi voinut käydä.
Uintiini olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen. Kokomatkan onnistuin uimaan tasaisella nopeudella ja uinnissa ei ilmaantunut väsymyksen merkkejä. Uinti oli teknisesti varmaa ja tuntui helpolta alusta loppuun. Onnistuin pitämään jännitykseni kurissa ja heti uimaan lähdettyäni löysin hyvän rytmin. Tuo rytmi säilyi koko uinnin ajan. Onnistunut uinti ns. kilpailutilanteessa nosti itseluottamustani. On mukava huomata, että osaan keskittyä suoritukseen ja osaan rauhoitella mieltäni ennen lähtöä. Pysyin rauhallisena aallokossa ja kohdatessani yllätyksiä järvenpohjassa. Ihaninta on luottaa omaan uintiin. Minä osaan tämän.
Olen havainnut, että avovedessä uinti on jollain tapaa vapaampaa kuin altaassa. Luonnonvesissä uintia soveltaa tilanteeseen sopivaksi ja kaikki ne kriittiset ajatukset omasta tekemisestä jää taka-alalle. Matkan taittaminen on vaivattomampaa, koska jatkuvat ja minua kuluttavat käännökset jäävät pois. En siis koe väsymystä pidemmässäkään matkassa, joka altaassa uituna saattaisi jo uuvuttaa. Vauhdin jakaminen onnistuu pitkällä matkalla ja panoksia jää tahdin kiristämiseen. Tämä havainto lisää fiiliksiäni siitä, olisiko minusta kehkeytymässä pitkänmatkan uimari. Ja jos näin on, käännökset altaassa olisi saatava kuntoon.
Vasen polveni on edelleen hellä ja polvilumpion päällä komeilee pieni mustelma. Olen taas yhtä kokemusta rikkaaampi ja jos ensi vuonna osallistun tapahtumaan uudestaan, en ainakaan ui toistamiseen karille! Tapahtuma oli mukavan pieni ja tunnelma intiimi, eikä järjestelyissä ole moitittavaa. Homma toimi kuten luvattiin.
Tulevana lauantaina on vuorossa Kaitalampi 10 -tapahtuma, jossa valittavana uintimatkoina on 2km, 6km tai 10km. Ilmoittauduin juuri tuolle 2km matkalle, vaikka Viikinsaaren ympäriuinnin perusteella, voisi pidempikin matka sujua. Aikataulu syistä päädyin osallistumaan lyhyimmälle matkalle ja tuosta lisää myöhemmin!
-Jonna-
Koko matkan uin taktisesti lähellä rantaa ajattellen, että uitava matka on näin lyhyempi. Suunnistaminen sujui hengittäessä sivulta, jolloin ehti vilkaista etäisyyttä rannasta. Ajoittain katsoin eteeni, nähdäkseni missä muut menivät ja uiko peesaamani uimari oikeaan suuntaan. Saaren tuuliselle puolelle tullessa aallokko alkoi nousta ja hankaloitti uintia selvästi. Aallokossa nousi monenmoisia mietteitä. Ajatukset olivat välillä jäljessä uivassa kaverissani, välillä vierelläni aaltoja vastaan taistelevassa kanssauimarissa. Pohdin mitä heidän mielessään mahtoi parhaillaan liikkua. Suurimmaksi osaksi keskityin kuitenkin pysymään aaltojen rytmissä. Koko matkan uin kroolia ja hapen otin aina oikealta, jolloin oli pienempi riski kiskaista vettä henkeen. Hengittämään kurkotin aina, kun tunsin nousevani aallonharjalle.
Välillä aallokko kuljetti minut niin lähelle rantaa, että vesikasviryppäät osuivat käsiini ja jalkoihini. Kasvit ovat järviuinnin inhokkejani ja niihin sotkeutuminen on aina yhtä ällöttävää. Aallokossa yritin navikoida hiukan syvemmälle, jotta pääsisin mokomista ällötyksistä eroon. Loppu puolella oli kaksi laituria ohitettavana ja ensimmäinen niistä oli määrä kiertää. Laiturin kiertäminen oli todella mielenkiintoista, sillä vesi velloi aivan mahdottomasti ja tahtoi väkisin työntää laituria vasten. Ensimmäisen laiturin jälkeen uinti jatkui jonkinlaisessa ristiaallokossa ja eteenpäin suuntaaminen hankaloitui entisestään. Toinen laituri ohitettiin sen alta uiden. Laiturin alla vesi oli ihanan lämmintä ja se tuntui hyvältä jo kylmettyneissä jaloissa. Sitten olinkin edessä enää loppusuora.
En tiedä tarkalleen mitä tapahtui, mutta uin viime metreillä kirjaimellisesti karille ja huomasin olevani polvillani kivikossa. Nousin hämilläni vedestä ja hetken ympärille katsottuani tajusin ajautuneeni viimeiseltä poijulta harhaan. Viimeinen poiju näkyi huonosti, enkä onnistunut sitä tarpeeksi ajoissa havaitsemaan. Karikosta kompuroin itseni takaisin syvemmälle ja yritin kiireesti korjata suunnan. Oikeaa polvea jomotti ja vasemmassa sääressä kirveli. Loppukiri jäi tekemättä, sen verran karikkoreissulla hämmennyin. Maaliin tulin ajalla 40:43 ja lunastin tuolla ajalla sarjani 5. sijan, jossa oli 31 osallistujaa.
Maaliin päästyäni huomasin jalkojeni saaneen pieniä vuotavia pintanaarmuja. Eräs järjestäjistä auttoi minut laiturille, jossa sain huomata, etten ollut ainut reitiltä karikkoon eksynyt uimari. Jälkeeni kivikkoon ui arviolta kymmenkunta muuta uimaria. Järjestäjät yrittivät huutaa ja huitoa, että uimarit eivät uisi matalikkoon. Jostain syytä näin pääsi usealle kuitenkin käymään, viimeinen poiju ei syystä tai toisesta näkynyt hyvin.
Uinnin jälkeen oli taas kiljuva nälkä ja ennen laivan lähtöä söimme saaren ravintolassa maittavan keittolounaan ja kertasimme uinnin tapahtumia. Omassa mielessä päällimmäisenä oli harmi kivikkoon ajautumisesta. Kivikossa olin lyönyt kaikkein pahiten vasemman polveni, joka kipeytyi pikkuhiljaa niin, että polven koukistaminen sattui. Onneksi en sentään päätäni kolhinut kiviin, pahemminkin olisi voinut käydä.
 |
| Maalissa aikaan 40:43 ja taas on nälkä! Lounaaksi herkullinen lohikeitto. |
Uintiini olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen. Kokomatkan onnistuin uimaan tasaisella nopeudella ja uinnissa ei ilmaantunut väsymyksen merkkejä. Uinti oli teknisesti varmaa ja tuntui helpolta alusta loppuun. Onnistuin pitämään jännitykseni kurissa ja heti uimaan lähdettyäni löysin hyvän rytmin. Tuo rytmi säilyi koko uinnin ajan. Onnistunut uinti ns. kilpailutilanteessa nosti itseluottamustani. On mukava huomata, että osaan keskittyä suoritukseen ja osaan rauhoitella mieltäni ennen lähtöä. Pysyin rauhallisena aallokossa ja kohdatessani yllätyksiä järvenpohjassa. Ihaninta on luottaa omaan uintiin. Minä osaan tämän.
 |
| Viikinsaari |
Olen havainnut, että avovedessä uinti on jollain tapaa vapaampaa kuin altaassa. Luonnonvesissä uintia soveltaa tilanteeseen sopivaksi ja kaikki ne kriittiset ajatukset omasta tekemisestä jää taka-alalle. Matkan taittaminen on vaivattomampaa, koska jatkuvat ja minua kuluttavat käännökset jäävät pois. En siis koe väsymystä pidemmässäkään matkassa, joka altaassa uituna saattaisi jo uuvuttaa. Vauhdin jakaminen onnistuu pitkällä matkalla ja panoksia jää tahdin kiristämiseen. Tämä havainto lisää fiiliksiäni siitä, olisiko minusta kehkeytymässä pitkänmatkan uimari. Ja jos näin on, käännökset altaassa olisi saatava kuntoon.
Vasen polveni on edelleen hellä ja polvilumpion päällä komeilee pieni mustelma. Olen taas yhtä kokemusta rikkaaampi ja jos ensi vuonna osallistun tapahtumaan uudestaan, en ainakaan ui toistamiseen karille! Tapahtuma oli mukavan pieni ja tunnelma intiimi, eikä järjestelyissä ole moitittavaa. Homma toimi kuten luvattiin.
Tulevana lauantaina on vuorossa Kaitalampi 10 -tapahtuma, jossa valittavana uintimatkoina on 2km, 6km tai 10km. Ilmoittauduin juuri tuolle 2km matkalle, vaikka Viikinsaaren ympäriuinnin perusteella, voisi pidempikin matka sujua. Aikataulu syistä päädyin osallistumaan lyhyimmälle matkalle ja tuosta lisää myöhemmin!
-Jonna-
Kommentit
Lähetä kommentti