Käännösharjoittelua

Eilen kävin tekemässä viime sunnuntaille suunnittelemani käännösharjoitukset altaassa ja ei kyllä voinut olla parempi päivä niitä harjoitella, sillä allas oli lähes tyhjä sateisen iltapäivän vuoksi ja tilaa käännösharjoituksille oli runsaasti. Käännöksissä keskityin vapaauinnin volttikäännökseen, jotta saisin siihen sujuvuutta. Volttikäännöksen lisäksi tuli kokeiltua sekauinnissa käytettävää selästä rintaan käännöstä, jota englanniksi kutsutaan nimellä crossover turn. Tuo käännös on kyllä hankala hahmottaa, mikä ruumiinosa liikkuu mihinkin suuntaan. Melkein sujuvammin menee vanhempi versio "suicide turn", jota käsittääkseni on joskus kilpailuissa käytetty ja johon olen aikoinani uimaseuran tekniikkakursilla saanut ensimmäisen kosketuksen.

Vapaauinnin volttikäännös sujuu kohtuullisen hyvin, mutta ongelmana on ollut ainakin se, että käännyn liian kaukana seinästä, jolloin ponnistus seinästä jää vajaaksi. Lisäksi koen etten osaa hyödyntää vedenalaistavaihetta tarpeeksi hyvin, delfiinipotkut saattavat jopa jäädä kokonaan tekemättä ja happi tahtoo loppua heti seinästä ponnistamisen jälkeen. Näihin ongelmiin olikin hyvä taas paneutua ajatuksen kanssa ja mikäpä on parempaa kuin tyhjä rata, joka mahdollistaa rauhallisen tuumailun päädyssä.

Tein erivauhtisia lähestymisiä seinään ja pidin huolen, että uin tarpeeksi lähelle seinää ennen käännöstä. Jokainen käännös tuntui menevän etäisyyden kanssa nappiin, mutta ponnistuksen suuntaus alkoi tuottamaan vaikeuksia. Ponnistus tahtoi suuntautua ajoittain liikaa alaspäin, jolloin ponnistuksesta saatu eteenpäinvievä voima hukkui turhuuksiin ja aikaa kului taas pintautumiseen. Suuntaamista pyrin korjaamaan niin, että tietoisesti "pysähdyin" käännöksen jälkeen seinään ja mietin rauhassa ponnistuksen suunnan. Havahduin ainakin ajatukseen, että ponnistus kannattaa tehdä ehdottomasti selällään ja vartalo pitää ojentaa kunnolla ja napakasti. Vartalon aktiivisempi ojennus suuntasi liikkeen enemmän eteenpäin.

Volttikäännös


Olemattomiin delffiinipotkuihin hain tehoa kylkiasennon kautta. Aiemmin olen käännöksessä hoppuillut takaisin vatsalleni ja yrittänyt tehdä deffarit vatsallani. Nopea kiertyminen vatsalleen tahtoo nostaa minut "liian aikaisin" pintaan ja delffarit typistyy muutamaan potkuun. Huomasin, että kun teen deffarit enemmän kyljelläni, niin saan niihin paremmin voimaa ja uin pidemmälle. Kylkidelffarit tuntuivat myös paljon mukavammilta edetä ja niillä pintautuminen oli luontevampaa. Delffareiden aikana keskityin pitämään pään tiukasti käsien välissä ja katseen vartalon kanssa samassa linjassa. Kylkipotkujen kautta käännyin lopulta vatsalleni juuri ennen pintaan tulemista. Uusi tapa kääntyä vaatii taas hiukan sisäänajoa, mutta vakuutuin melkolailla että tämä tyyli sopii minulle.

Volttikäännös kuluttaa todella paljon happea, kun käännöksen aikana on puhallettava nenän kautta ilmaa ulos. Tuosta happivaje tunteesta on vaikea päästä ja jatkaa uintia sujuvasti käännöksen jälkeen. Käännöksen aiheuttaman pinnistelyn vuoksi uinnista katoaa rentous. Tätä happivajepaniikkia ei varsinaisesti tullut esille pelkässä päätyharjoittelussa, mutta heti kun uin altaanmittoja käännöksellä, tuo tuttu läkähtymisen tunne astui kuvioihin. Olenkin miettinyt olisiko tällä tasolla ok, jos kääntyisikin helpommin ns.rintauintikäännöksellä. Tuossa käännöksessä voisi viimeisen hapen ottaa vielä seinästä ja ajallisesti tuskin häviäisi paljoakaan omalle volttikäännökselleni. Täytyypä asiaa joskus ihan kellolla testata. Ehkä kuitenkin ensin keskityn pidentämään vedenalaisvaihetta kylkidelffarien turvin ja palaan sitten tuohon happiongelmaan. Yksi ongelma kerrallaan ja monta peräkkäin.

-Jonna-






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uimarin varustekassi

Terveisiä altaasta