Kaitalampi 10 tapahtumasta

Kaitalammen tapahtumaan valitsin matkakseni 2km. Matkalle lähdin ajatuksella, että parantaisin Viikinsaaressa uimaani aikaa alle 40 minuuttiin. Lisäksi halusin todeta, että voin toistaa tuon viikon takaisen rennon uinnin, ilman hyytymistä. Mukaan otin Polar V800- sykemittarini, jolla oli tarkoitus mitata todellisesta uintimatkaa sekä  kerätä muuta hyödyllistä dataa uinnista myöhempää käyttöä varten. Reissuun lähdin ilman märkäpukua, sehän oli jo selvä Viikinsaaren ympäriuinnin perusteella.

Kaitalampi, Espoo

10km ja 6km uimarit olivat jo täydessä vauhdissa Kaitalammelle saavuttaessa.

Sää oli pilvinen ja vettä ripeksi taivaalta. Paikalle saavuin tuntia ennen uintilähtöä, jonka aikana allekirjoitin vastuuvapautuslomakkeen ja ilmoitin nimeni lähtölistaan. Sen jälkeen uikkaria päälle ja pientä välipalaa suuhun ja kohta olikin yhteiskuvaus sekä pieni infotilaisuus. Infossa painotettiin uimaan "oikeaa kaistaa" ja osanottajamäärän ollessa iso, meitä lähteviä uimareita varoitettiin törmäilemästä vastaan uiviin, kuuden ja kymmenen kilometrin uimareihin, jotka olivat omat urakkansa aloittaneet jo muutamaa tuntia aiemmin.

Vesi Kaitalammella oli 25-26 asteista eli allaslämpötiloissa mentiin taas. Uintiolosuhteet oli muutenkin ihanteelliset; ei tuulta, ei aallokkoa eikä häikäisevää aurinkoa. Vointi oli hyvä ja mieli rauhallinen. Vain vasen pohje hiukan arvelutti, oltuaan viimepäivät taas kireämmän tuntuinen ja näin ollen kramppiherkempi. Onneksi vesi oli lämmintä, jolloin kramppaamisen todennäköisyys olisi pienempi ja rennon uinnin tekeminen helpompaa.

Infoa kuunnellessa. Päättäväinen ja varma fiilis.

Uimaan lähdin ilman verryttelyä. Ryhmityin lähdössä rohkeasti eturintamaan toivoen voivani uida täysin oman uinnin. Alun pienen ruuhkan jälkeen sainkin uida suurimman osan matkasta yksin. Uidessa yritin arvioida omaa uintivauhtiani ja keskittyä uimaan suoraviivaisesti.  Oman paikan ja vauhdin arviointi on kyllä hankalaa ja siksi tarkkailin kanssauimareiden lakin värejä (2km uimareilla oranssi, 6km uimareilla pinkki, 10km uimareilla vihreä), joista päättelin olevani ihan hyvässä vauhdissa porukan kärjessä. Paljon uin rinnakkain pinkki ja vihreä lakkisten kanssa. Uinti eteni odotetusti.

Mielenkiinntoista oli huomata, että hengitin lähes koko matkan jokatoisella vedolla, kun taas altaassa rytmi on useimmiten joka 4 tai 5 veto. Tuo hengitysrytmi johtuu osittain siitä, että hengityksen aikana tarkastan samalla suuntaa ja onhan avovedessä nyt mukavampi vilkuilla maisemia, kuin tuijottaa pimeää vettä. Tähyily tapahtuu todella nopeasti ja joka kerralla on pyrittävä havannoimaan ympäristöä mahdollisimman paljon. Ajatukset pyörivät kehää miettien missä muut mahtavat mennä ja koska uskaltaa kiristää tahtia. Uinnin aikana ehdin iloita harrastuksestani tyyliin; tässä minä vaan uida käyskentelen Suomen hienossa luonnossa, pelkäämättä mitään. Paikoin löysin sen flow- tunteen, jota olin jo tovin uintiini kaivannut. Uinti oli automaatio.

Syke pysyi matalalla, eikä sydän hakannut maaliin tullessa, loppukiristä huolimatta. Vauhti oli siis minulle tyypillistä, tasaista matkavauhtia ja mukavuusalueella mentiin koko matka. Tasainen vauhti osoittaa minulle hyvää kestävyyttä. Kiristämiselle jäi kuitenkin varaa ja vaikka aika tavoite alittui loppuajan ollessa 38:28, oli vauhti liian verkkainen verrattuna Viikinsaareen, jossa aallokko ja karikkoreissu verottivat ajassa. Tekniikka tuntui pysyvän hyvin kasassa rauhallisella vetorytmillä uidessa. Loppukirissä yritin lisätä tahtia nostamalla vetofrekvenssiä, jolloin tuli tunne uinnin jäämisestä paikalleen. Nopeampi rytmi hajoittaa tekniikan ja uinti menee hosumiseksi.

Parasta uinnissa oli sen toistettavuus ja luottamuksen säilyminen siihen mihin vähintäänkin pystyy. Vaikka tiedostan olevani vielä alussa ja uin vasta ensimmäisiä kellotettuja aikoja, en voi välttyä vertaamasta aikaa esim. aiempiin cooper tuloksiini. Vauhti ei ole noista tuloksista paljoa parantunut, mutta uinti on selvästi helpompaa, eikä hyytymistä tule. Vauhdin jäädessä junnaamaan melkolailla samalle tasolle coopereihin nähden, kielii siitä, että uin liian hitaita sarjoja harjoituksissa. Tästä uinnista viisastuneena, alan lisätä uintiharjoitteisiini kovempaa uimista, nopeammalla frekvenssillä. Josko sitten alkaisi vauhtikin lisääntymään.

Täytyy kuitenkin muistaa, että luonnonvesissä uitua matkaa ei voi suoraan verrata altaassa uituun matkaan. Itse havahduin siihen, että uin melko lähellä rantoja verratuna muihin, jolloin uitavaan matkaan saattaa kertyä ylimääräisiä metrejä. Noita ylimääräisiä metrejä en mittaristani huolimatta saanut kiinni, sillä mittarini ei löytänyt GPS-signaalia ennen lähtöä. Olisi ollut mielekästä nähdä, kuinka paljon oma uinti mutkittelee. Kokemukseen olen lopulta tyytyväinen ja nälkää jäi sopivasti ensivuoteen.

Valmiina veteen!

Kaitalampi on kyllä ihanteellinen paikka avovesiuintiin. Rannat ovat syvät, yllättäviä kivikkoja ja kasveja ei ole. Maisemat ovat upeat jylhine kallioineen ja juuri kallioista johtuen uida saa tuulelta suojassa. Kaitalampi muistuttaa uintiolosuhteiltaan hyvin paljon Hämeenlinnan Ahvenistonjärveä.

Tapahtuma itsessään on enemmän hyvänmielen kuntoilutapahtuma, kuin tosikkomielinen kilpailu. Tämän vuoden tapahtumassa uimareita oli yhteensä 138.  Vapaaehtoisilla toimitsijoilla riitti töitä uimarien kaitsemisessa. Etenkin ajanottajilla piti kiirettä, sillä aika otettiin käsin ja kerrottiin suullisesti maaliin tulleelle uimarille. Kirjuri kirjasi ajat uimarin nimen kohdalle. 2km matkan sijoituksesta ei ole mitään tietoa, mutta ajan ollessa 38:28 se ei voi olla huonokaan. Ensivuonna olen ehdottomasti mukana! Toivottavasti silloin vallitsee yhtä ihanteelliset olosuhteet lämpötilojen suhteen. Uinti järvessä ilman märkäpukua kun on nautinto.

PS. Tulokset saatuani olin 8. nopein 46. uimarista. Jos taas pudotan räpylöillä uineen edestäni, sijoitus on 7. Naisista olin nopein tuolla 2km matkalla. Ei huono ensikertalaiseksi 😉

-Jonna-