Viimeinkin uskallan!

Nyt minä sen teen ja otan hypyn tuntemattomaan. Viimeinkin olen päättänyt kuunnella ääntä sisälläni, joka huutaen kehoittaa; - Anna mennä jo! Sen sijaan, että annan toisen, hiljaisen ja epävarman äänen myrkyttää mieltäni, aloitan nyt rohkeati blogin, jossa kirjoitan harrastuksestani uinnista! Asioita enää yhtään enempää vatvomatta ja pitemmittä puheitta itse asiaan.

Uinti on minulle rakas harrastus, jonka priorisoin elämässäni monen muun asian edelle ja joka on minulle yksi keino itseni toteuttamiseen ja kehittämiseen. Suhtaudun uintiin suurella intohimolla ja palolla. Tämä into tulee aina esille, kun puheet kääntyvät uintiin ja nehän kohdallani kääntyvät...usein.  Joka päivä pääni pursuaa ajatuksia uinnista sellaisella sykkeellä, että tahtomattani ne karkaavat suustani höpinänä, milloin kenellekin kohtaamalleni ihmiselle. Ja voi näitä ihmispoloisia, jotka tielleni eksyvät, jolleivät löydä samaa taajuutta kanssani.

Blogin kirjoittaminen on ollut mielessäni jo jonkin aikaa, mutta en ole sitä aiemmin uskaltanut aloittaa. Ehkä olen pelännyt valmiiksi epäonnistuvani ja nolaavani itseni asiassa, joka on minulle tärkeä. Intohimoni ajakoon minut nyt kirjoittamaan aiheesta, sillä minulla on selkeä tarve jakaa ajatukseni jonkun kanssa ja lähipiirissäni on kohtuullisen vähän uintiin samalla innolla suhtautuvia. Blogi toimikoon alustana mielessä pyöriville ajatuksilleni ja näänkin sen olevan kuin avoin päiväkirja. Ne ketkä kiinnostuvat tekemisistäni voivat vapaasti lukea blogia ja samalla säästän työkavereitani ja ystäviäni pahimmalta uintihöpinältä.  Luulen blogin vapauttavan ajatuksia myös muille elämänosa-alueille ja kun saan rauhassa kirjoitella ja jäsennellä mietteeni tänne, voin sitten keskittyä läheisiini enemmän läsnäolevasti.

Blogia kirjoitan harrasteuimarina. Ensisijaisesti kirjoitan valmistautumisestani elämäni ensimmäiseen uintikilpailuun, Mastersmestaruusuinteihin, jotka uidaan lokakuussa Turussa. Lisäksi tulen kirjoittamaan aiheista, joita harrastukseni tuo milloinkin mieleeni. Ajatukset joita  täällä esitän, ovat omiani ja todennäköisesti poukkoilevat erinäisinä kirjoituksina ja oman toiminnan pohdintana. Aiheista pyrin kirjoittamaan niin rehellisesti ja avoimesti kuin suinkin pystyn, sillä en halua olla yhtään enempää, enkä myöskään vähempää, kuin kirjoitushetkellä olen.

Blogi tarjoaa minulle myös säännöllistä treeniä ruosteessa oleville taidoilleni tuottaa tekstiä. Kirjoittaminen on taito, joka unohtuu, kun sitä ei aktiivisesti käytä. Juuri tekstintuottamisen kanssa olen tuskaillut töissäni, jossa erinäiset projektit ja pöytäkirjat toisinaan työllistävät.  Olenkin vitsaillut usein yksisormijärjestelmästäni, jolla tekstintuotto on hidasta, mutta varmaa. Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla, joten toivon hyötyväni blogia pitämällä myös tässä asiassa. Kohti kymmensormijärjestelmää siis!

Voihan toki olla, että tämä into kirjoittamiseen loppuu lyhyeen, mutta olen päättänyt kokeilla ja antaa kerrankin elämän kuljettaa, miettimättä liikaa seuraamuksia. Kirjoitan ajatuksella ota tai jätä. Ehkä tämä on kanava, josta voin tavoittaa elämääni lisää samanhenkisiä ihmisiä tai ainakin minulla on mahdollisuus kuvitella jonkun jakavan ajatukseni. Olet siis tervetullut seuramaan blogiani ja anna minun kuulla sinusta, jos kirjoitukseni liikauttaa edes yhtään. Vaihdan mielelläni ajatuksia uinnista harrastuksena, uintiharjoittelusta tai mistä vaan muusta aiheesta, joita blogini herättää. Opin mielelläni lisää ja otan vinkkejä vastaan.

Tästä alkaakin matka, joka on minulle täysin vieras, niin uintimaailmassa kuin netinsyövereissäkin. Haluan kuitenkin nähdä, mihin tämä valitsemani tie minut vie. Aikatauluhaasteita kirjoittamiselle varmasti tuo ruuhkavuosien pyörteet, joiden keskellä yritän kaikin tavoin löytää aikaa myös rakkaalle harrastukselleni. Tämän ajan löytäminen lapsiperheessä vaatia hyvää järjestelyä, joustamista, läheisten tukea ja ripauksen luovuutta. Lisäksi kirjoittaminen vaatii kohdallani hiljaisuutta, jotta voin pitää mieleni kirkkaana ajatuksilleni ja saan ne loihdittua sellaiseen muotoon, josta välittyy juuri se sanoma, jonka haluan tuoda esiin. 

Loppuun yksi maailman kauneimmista ja sykähdyttävimmistä lauluista, josta nimen blogilleni olen poiminut. Laulu on omiaan luomaan tälle blogille normit, joita pyrin kirjoittamisessa ja elämässä noudattamaan; heittäytyminen uuteen, rakkaus lajiin, luottamus omaan tekemiseen ja vapaus omiin ajatuksiin.  Kipale kertokoot jotain myös sisimmästäni. Olkaapa hyvät.

-Jonna-

Emma Salokoski Ensemble – Veden Alla

Joo, mä tiedän, on veden pinta kaukana
En nää pohjaan, en näe onko sen alla
Haukia tai haita
Jotka mut voi kerralla hotkaista

Mut sä näät pintaakin syvemmälle
Sä viet mukaan
Saat minut uskaltamaan sun kaa
Niin vaarallisesti
En oo koskaan mä sukeltanut

Veden pintaa keihään lailla
Halkoo hahmosi jäntevä
Sulava, valuva
Vahva, vakuuttava
Vaikuttava

Niin sä viet varmalla otteellasi
Aina vaan kauemmas rannan
Turvasta ja mua huimaa ja pelottaa mut
Siinä sun äänes mua rauhoittaa

Sä saat mun salaisen voiman
Nyt heräämään enää
En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata

Kuuletko kun veden alla mä 

Huudan ääneen sen kaiken

Ihanan, vapauttavan

Janottavan, kiperän

Pelottavan, uuden